Sikoja kuvattiin kahdessa vierekkäisessä rakennuksessa. Toisessa rakennuksessa oli lihasikoja. Niiden olot olivat ahtaat, virikkeettömät ja likaiset. Useat eläimet pureskelivat kaltereita, mikä on eläimillä yleinen stressioire.
Toinen rakennus oli kaksikerroksinen, yläkerrassa kasvatettiin porsaita, alakerrassa pääasiassa ns. joutilasemakoita. Suurin osa emakoista oli ahtaissa häkeissä, joissa ei ollut tilaa liikkua eteen eikä taakse eikä kääntyä ympäri. Niin sanotut joutilashäkit kiellettiin vuonna 2013.