Maidontuotanto perustuu siihen tosiasiaan, että nisäkkäät imettävät jälkeläisiään. Lehmien maito halutaan kuitenkin ihmisten käyttöön, joten vasikka otetaan pois emoltaan välittömästi syntymän jälkeen. Näiden vasikoiden kohtalo riippuu sukupuolesta: lehmävasikat kasvatetaan yleensä maidontuotantoon, sonnit teuraaksi. Näistä maidontuotannon ylijäämäeläimistä on peräisin suurin osa siitä lihasta, jota suomalaiset syövät.
Tämä pienehkö tila Hämeenkyrössä kuvattiin marraskuussa 2013. Se on erikoistunut kasvattamaan sonneja.
Naudat olivat tilalla karsinoissa, joissa tilaa eläintä kohden oli hyvin vähän. Tilat olivat aivan yhtä kurjat ja virikkeettömät kuin esimerkiksi lihasioilla. Osa karsinoista oli likaisia. Yleensä sonnit elävät koko elämänsä näissä karsinoissa pääsemättä lainkaan ulos - tämän tilan käytäntöjä ei ole havainnoitu tältä osin.