Broileritila Pöytyällä, marraskuu 2013

Tähän broilerihalliin ei menty sisälle, kuvat on otettu ulkokautta tuuletusluukusta. Tästä syystä kuvamateriaalia on melko vähän, mutta kuitenkin riittävästi jotta kasvatusolot tulevat esille.

Tällä tilalla on lupa pitää 60 000 lintua. Kuvaushetkellä linnut olivat melko pieniä, joten niillä oli jonkin verran liikkumatilaa. Kun ne kasvavat, tilaa on enää hyvin vähän.

Broilerituotanto on ehkä kaikkein tehdasmaisinta eläintuotantoa. Kymmenien tuhansien eläinten hallissa lintuja on täysin mahdotonta nähdä yksilöinä. Eläimet tulevat halliin hautomoista pieninä tipuina. Ne eivät koskaan näe emoaan. Noin viiden viikon kasvatuskauden aikana ne kasvavat muodottomiksi möhkäleiksi. Jalostus on viety äärimmilleen, ja nopean kasvun vuoksi osa eläimistä kuolee erilaisiin sydänsairauksiin. Sairaita ei hoideta, vaan ne tapetaan mikäli huomataan. Tämä hävikki on kuitenkin laskettu osaksi tuotantoa.